 |
Vuosikokous 12. maaliskuuta 2005 Taidemuseo
Villa Gyllenbergissä Lähes
kolmekymmentä jäsentä eri puolelta Pohjolaa seurasi mielenkiinnolla,
kuinka Sue Cedercreutz asiantuntevasti ja inspiroivasti kertoi Helsingin
Kuusisaaressa sijaitsevan Villa Gyllenbergin taideaarteista.
Kauppaneuvos Ane ja hänen vaimonsa Signe Gyllenberg hankkivat aikanaan
oman persoonallisen makunsa mukaisen taidekokoelman, missä kaikki
tunnetut suomalaiset taidemaalarit ovat edustettuina. Museon Helene
Schjerfbeck -kokoelma on lajinsa kattavin yksityiskokoelma. Kokoelmassa
on myös veistoksia pääasiassa suomalaisilta kuvanveistäjiltä.Ulkomainen
kokoelma koostuu 1500- ja 1600-lukujen mestariteoksista. Mukana on mm.
Tizianin Tintoretton, Tiarianin, di Cosmon ja Salvador Dalin töitä.
Vuosikokouksen erityinen ilonaihe oli professori Nandor Mikolan
tapaaminen. Pohjoismainen Akvarelliseura nimitti hänet äskettäin
järjestyksessä neljänneksi kunniajäsenekseen. Hänet tavattuani vakuutuin
sitä, ettei vanhuutta jaluomisvoiman katoamista sen myötä tarvitse
pelätä, kunhan vain Nandor Mikolan tavoin onnistumme säilyttämään
vireyden, aktiivisuuden ja elämänilon. On vaikea uskoa, että hän on
syntynyt jo vuonna 1911.
Varsinainen vuosikokous kulki reippaassa tahdissa.
Anette von Koch valittiin uudelleen puheenjohtajaksi, Raija Wallenius ja
Arthur Ragnarsson uusiksi hallituksen jäseniksi. Arthur korvaa Gudrun
Svavan islantilaisena edustajana. Raija on ruotsinsuomalainen. Peter V.
Nielsen valittiin Mårten Paulsenin seuraajaksi vaalikomiteaan. Mårtenia
kiitettiin suurenmoisesta työpanoksesta akvarelliseuran hyväksi.
Melkein kaikki kokouksessa läsnä olleet nauttivat Taidehallin Klubilla
yhteisen aterian. Viihdyimme mainiosti klubin kuuluisassa, voimakkaan
punaseinäisessä baarissa, missä sekä tunnelma että äänitaso nousivat
illan mittaan korkealle merkkinä onnistuneesta yhdessäolosta.
Sunnuntaina Petri Hytönen isännöi valinnaltaan onnistunutta ja
arvostettua galleriakierrosta.
Hallitus haluaa kiittää hyvin järjestetystä vuosikokouksesta, josta
pysyväksi muistoksi jää Sue Cedercreutz´in vieraanvaraisuus ja meitä
varten erityisesti avattu Villa Gyllenberg. Tämän lisäksi kiitokset
kaikille suomalaisille jäsenille, jotka niin monilukuisesti
osallistuivat Pohjoismaisen Akvarelliseuran vuosikokoukseen ja ohjelmaan..
JACQUELINE STARE
www.gyllenberg-foundation.fi/museum
 |